Columbia Picturesin uuden toimintatrillerin Captain Phillips pääosassa nähdään kaksinkertainen Oscar®-voittaja Tom Hanks. Elokuva kertoo tositarinan kapteeni Richard Phillipsistä ja siitä, miten somalialaiset merirosvot kaappasivat Yhdysvaltain lipun alla seilanneen MV Maersk Alabaman vuonna 2009. Kyseessä oli ensimmäinen amerikkalaisen rahtialuksen kaappaus 200 vuoteen. Elokuvan on ohjannut Oscar®-ehdokas Paul Greengrass. Elokuvakäsikirjoituksesta, joka perustuu Richard Phillipsin sekä Stephan Taltyn kirjoittamaan kirjaan "A Captain's Duty: Somali Pirates, Navy SEALs, and Dangerous Days at Sea", vastaa Billy Ray. Tuottajina ovat toimineet Scott Rudin, Dana Brunetti ja Michael De Luca.
Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.
Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.
Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia.
Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.
Vältä jonotus - osta mobiililippu netistä! Katso pikaohjeet mobiililipun ostamiseen ja käyttämiseen.