Vili & Bill perustuu Roban kulttisarjakuvaan Boule & Bill, jota on myyty maailmalla yli 25 miljoonaa albumia. Sarjakuvan filmatisointi nousi kirkkaasti katsojatilastojen ykköseksi ilmestyessään Ranskan elokuvateattereihin helmikuussa 2013. Koko perheen vauhdikas elokuva kertoo hauskan tarinan Vili-pojasta, hänen adoptoimastaan cockerspanielista Billistä sekä perheen selviytymisestä uuden tulokkaan kanssa 1970-luvun Ranskassa. Snapper Films Distribution tuo Vili & Bill -elokuvan Suomen elokuvateattereihin 1.11.2013. Juha Wuolijoen ohjaamalla suomenkielisellä ääniraidalla ääniään lainaavat maamme eturivin näyttelijöihin kuuluvat Pihla Viitala, Kari Ketonen, Iina Kuustonen, Sampo Sarkola, Pekka Strang ja Pirkka-Pekka Petelius. Vilin roolissa debytoi Luka Haikonen.
Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.
Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.
Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia.
Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.
Vältä jonotus - osta mobiililippu netistä! Katso pikaohjeet mobiililipun ostamiseen ja käyttämiseen.