Ladataan traileria...

Elämää Kuoleman Jälkeen

K-7 Voi aihetuttaa ahdistusta
Kesto: 1 h 20 min

Seuraavat näytökset

Nissen vaimo on juuri kuollut, mutta koska Nisse (Peik Stenberg)  on jo surutyönsä tehnyt, ovat jäljellä enää käytännön järjestelyt. Nisse päättää, että hautajaisista tulee pienet ja ilman vieraita, jotka ottavat osaa ja valittelevat surua. Ystävät ja sukulaiset lähettävät kuitenkin kukkia ja soittelevat jatkuvasti. Nissen poika Stefan (Martin Paul) yrittää parhaansa mukaan luovia ja pysyä Nissen perässä ja saa lopulta isältään tehtäväksi kertoa hautajaisvieraille ettei heitä kaivata muistotilaisuuteen. Myös Nissen sisko Elsa (Lena Labart) saapuu paikalle, muuttaen asumaan Nissen taloon, entiseen lapsuuden kotiinsa. Elsalla on myös oma agendansa järjestelyissä Nissen vaimon poismenon jälkeen. Lopulta Nisse havahtuu ja ymmärtää, että hän ei ole ainoa, joka ikävöi hänen vaimoaan.

Klaus Härö kuuluu maamme kansainvälisesti palkituimpiin elokuvaohjaajiin. Hänen elokuvansa ovat voittaneet yli 60 palkintoa kansainvälisillä festivaaleilla ympäri maailmaa, muun muassa Berliinin kansainvälisen elokuvajuhlan Kristallikarhun sekä arvostetun Ingmar Bergman palkinnon Bergmanilta itseltään. Neljä Klaus Härön elokuvista on valittu edustamaan Suomea Oscar-kisassa ja vuonna 2016 hänen elokuvansa Miekkailija ylsi Oscarien shortlistalle sekä oli ehdolla arvovaltaisessa Golden Globe -kisassa.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Klaus Härö (Postia pappi Jaakobille, Miekkailija, Äideistä parhain ja Tuntematon mestari). Elokuvan tuottavat Leila Lyytikäinen ja Elina Pohjola Citizen Jane Productions tuotantoyhtiölle ja sen levittää Nordisk Film.

 

Ohjaus

Klaus Härö

Käsikirjoitus

Klaus Härö

Rooleissa

Peik Stenberg, Martin Paul ja Lena Labart

Alkuperäinen nimi:
LIVET EFTER DÖDEN (Elämää kuoleman jälkeen)
 
Kesto:
1 h 20 min
 
Lajityypit:
draama, komedia
 
 

Hyvä tietää

Iltanäytöksiin saapuminen

Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.

Maksamattomat varaukset

Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.

Alennukset

Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia. 

 

Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.
 

Mobiililippujen käyttö

Vältä jonotus - osta mobiililippu netistä! Katso pikaohjeet mobiililipun ostamiseen ja käyttämiseen.

Näytä ostoskori