Ladataan traileria...

Muklat: Viirun ja Pesosen talon asukit

K-3

Seuraavat näytökset

Muklat ovat pieniä otuksia, jotka tarvitsevat kaaosta elääkseen onnellisesti. He pysyttelevät piilossa ihmisiltä, mutta heidät voi haistaa silloin tällöin. Muklat tunnetaan Viirun ja Pesosen asuintovereina. Ennen kuin he asettuivat Viirun ja Pesosen pihapiiriin, he olivat asuneet nostalgisessa ja kaoottisessa sekatavarakaupassa sukupolvien ajan. Siellä he pystyivät kähveltämään kaiken tarvitsemansa ja viettämään iloista elämää. Kun kaupan omistaja menehtyy, heidän täytyy totutella uuteen omistajaan – todelliseen siivoushulluun. Ja vielä pahempaa: tuholaistorjujaan, joka lähtee häätämään pieniä vuokralaisia lopullisesti. Niinpä kolmen pienen Muklan; Senjan, Turren ja Hönön, ryhmä lähtee seikkailulle etsimään uutta kotia tulevaisuutensa turvaksi. Voittaakseen haasteet on tämän seikkailunhaluisen retkikunnan ensin kasvettava tiimiksi Muklien moton "Ei koskaan yksin, aina kaikki yhdessä!" mukaisesti.

Alkuperäinen nimi:
Muklat: Viirun ja Pesosen talon asukit
 
 
Lajityypit:
animaatio, koko perheen
 
 

Hyvä tietää

Iltanäytöksiin saapuminen

Kun tulet iltanäytöksiin (eli jos näytös päättyy arkisin klo 21 jälkeen, lauantaina klo 20 jälkeen tai sunnuntaina klo 19 jälkeen), auto kannattaa ehdottomasti jättää Kinon edustalla olevalle pysäköintialueelle – muuten voit joutua kiertämään kävellen koko kauppakeskuskompleksin.

Maksamattomat varaukset

Varatut liput tulee lunastaa viimeistään 30 minuuttia ennen näytöksen alkua. Jos lippuja ei lunasteta siihen mennessä, varaus häviää järjestelmästä ja liput vapautuvat myyntiin. Kassahenkilökunnalla ei ole mitään keinoa palauttaa näitä varauksia. Nettikaupasta ostetut liput ovat mobiilippuja jotka skannataan suoraan salin ovella.

Alennukset

Opiskelijat, eläkeläiset ja varusmiehet (myös siviilipalvelusta suorittavat) saavat kaikista 11 - 15 €:n hintaisista lipuista alennusta 1 € heti ensi-iltapäivästä lähtien. Ostohetkellä (ja kysyttäessä myös lipuntarkastuksessa) on esitettävä voimassa oleva opiskelija-, eläkeläis- tai varusmieskortti. Ei muita alennuksia. 

 

Alle 11 €:n hintaisista lipuista ei myönnetä alennusta, koska niiden hinnat ovat jo valmiiksi alle peruslipun hinnan.
 

Mobiililippujen käyttö

Vältä jonotus - osta mobiililippu netistä! Katso pikaohjeet mobiililipun ostamiseen ja käyttämiseen.

Näytä ostoskori